Esi- ja alkuopetus

Mistä ruoka tulee?

Opettajalla on esimerkiksi nauriita ja omenoita, sekä viljaa eri muodoissa: jyvinä, erilaisina jauhoina, puurohiutaleina ja leipänä. Vaihtoehtoisesti opettaja voi näyttää yllä olevaa kuvaa. Tämän jälkeen keskustellaan yhdessä esillä olevista asioista tai kuvasta: mitä nämä ovat, mistä ne ovat tulleet, miten ovat päätyneet tähän, miten näitä syödään ja missä muodossa. Esimerkiksi: leipä on tullut kaupan tai omasta uunista, se on tehty jauhoista, jotka on jauhettu jyvistä, jotka on korjattu pellolta ja kuivatettu. Leipää syödään sellaisenaan, sen päälle voidaan laittaa voita ym. leivänpäällisiä. Jos opettajalla on vihanneksia, hedelmiä, oikeaa leipää ja viljaa eri muodoissa, hän laittaa niitä kiertämään, jotta oppilaat saavat tunnustella, haistella ja vaikka maistellakin.

Lauletaan: Aluksi opettaja voi kysyä, tuleeko kenellekään mieleen pellon tai puutarhan antimiin liittyvää laulua. Lauletaan laulu, joka kertoo vihanneksista. Vihanneslaulu: ”Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu…” löytyy esimerkiksi oppikirjasta Soi 3 – 4 (Ruodemäki, Ruoho, Räsänen ja Salminen 2008) sivu 25. Vaihtoehtoisesti voidaan laulaa laulua: ”Olen omena, olen omena, olen pyöreä omena. Olen omena, olen omena, olen punainen omena.” Tätä voidaan laulaa eri hedelmillä tai vihanneksilla keksien niihin sopivia adjektiiveja. Esim. salaatti – vihreä – rapea, mansikka – makea – punainen jne.

Kasvukausi ja sato

Keskustellaan yhdessä edellä esitellyistä asioista tai kuvasta: Milloin omena, nauris tms. kasvaa Suomessa? Kesällä. Miksi kesällä? Koska tarvitsee auringon valoa kasvaakseen. Halutessaan opettaja voi katsoa lisätietoa Ruokatiedon sivuilta, joilta löytyy tietoa lukuisien eri pelto- ja puutarhakasvien matkasta pellolta pöytään.

Opettaja kertoo: Omena, muut hedelmät ja vihannekset sekä vilja tarvitsevat auringonvaloa kasvaakseen. Suomessa kasvukausi on lyhyt, koska auringonvaloa on tarpeeksi vain kesällä. Auringon valolla on erittäin suuri merkitys ihmisille.

Keskustellaan: Onko kotonanne viljelty jotain, vaikkapa yrttejä tai salaattia keittiön ikkunalaudalla? Tai ovatko isovanhempasi tai muut tuttusi viljelleet jotain? Oletko itse istuttanut syömäsi hedelmän siemen tms.? Miten se onnistui, mitkä asiat vaikuttivat onnistumiseen? Esimerkiksi kasteleminen ja valon määrä.

Opettaja kertoo: Syksyllä saatavaa kypsää viljaa, vihanneksia ja hedelmiä, kutsutaan sadoksi. Vilja ja perunat korjataan eli kerätään talteen pellolta, vihannekset ja hedelmät puutarhasta. Kaikkea sitä mitä pelloilta ja puutarhoista saadaan korjattua talteen, kutsutaan siis sadoksi.

Vinkki: Satoa ja sen korjuuta havainnollistaakseen opettaja voi näyttää kuvia pellosta, puutarhasta ja niiden antimista.

Opettaja kertoo: Kun sato on korjattu, se pitää varastoida oikealla tavalla. Esimerkiksi vilja pitää kuivata ensin, jotta se säilyisi varastossa, muuten siemenet ovat liian kosteita ja pilaantuvat. Ennen vanhaan näiden töiden tekeminen oikein on ollut erittäin tärkeää, koska niiden onnistumisesta on riippunut tulevasta talvesta selviäminen. Ei voinut mennä kauppaan milloin vain ostamaan ruokaa, vaan kaikki oli kasvatettava ja säilöttävä itse.

Keskustellaan: Oletteko säilöneet jotain kotona, vaikkapa marjoja? Miten? Esimerkiksi tekemällä mehua, hilloa, kuivattamalla, pakastamalla.

Vinkki: Jos mahdollista, voidaan yhdessä viljellä esimerkiksi jotain yrttiä tai vihanneskrassia ikkunalaudalla ja havainnoida kasvun vaiheita. Näin saatu sato voidaan myös säilöä, eli esimerkiksi kuivattaa yrttejä talteen. Ikkunalautaviljelystä lisää esimerkiksi Kaupunkiviljelyn sivuilta ja säilömisestä kuivaamalla Marttojen sivuilla.

Kekri, sadonkorjuujuhla

Opettaja kertoo: Kekri on sadonkorjuujuhla. Se on samalla tavalla suuri juhla, kuin joulu ja juhannuskin. Ennen vanhaan kekri oli vuoden suurin juhla.

Keskustellaan: Miten joulua ja juhannusta juhlitaan, kenen kanssa? Esimerkiksi syödään paljon, annetaan lahjoja, koristellaan joulukuusi, poltetaan kokkoa, paistetaan makkaraa, leikitään erilaisia leikkejä. Juhlitaan perheen, sukulaisten ja läheisten ihmisten kanssa.

Opettaja kertoo: Kekrijuhlassa on paljon samaa kuin joulussa ja juhannuksessakin, esimerkiksi yhdessäolo läheisten kanssa sekä hyvin syöminen. Kekrinä juhlitaan uutta satoa eli tuoretta viljaa, vihanneksia ja hedelmiä. Kekrinä juhlitaan sitä, että työt on tehty: kypsä vilja, vihannekset ja hedelmät on saatu talteen ja varastoitu oikein. Oman pellon ja puutarhan sato on ollut ennen ihmisille todella tärkeä, ja siksi kekri on ollut merkittävä hetki, vuoden suurin juhla. Kekrinä herkutellaan uuden sadon antimilla ja muun muassa leikitään erilaisia leikkejä. Voisimmekin nyt kokeilla erästä leikkiä, jota usein kekrinä on leikitty. Työ ja työkalu -leikki sopii hyvin kekriin, koska silloin juhlittaan sitä, että työt on tehty.

Leikitään: Työ ja työkalu -leikki. Olli Aulion Suuressa leikkikirjassa ohjeistetaan näin: ”Leikkijät istuvat piirissä. Jokainen kuiskaa vasemmalla puolella istuvalle toverilleen jonkin työkalun nimen ja oikealla istuvalle jonkin työn. Sen jälkeen jokainen ilmoittaa mitä työtä hänen pitäisi tehdä ja millä työkalulla. Leikin aikana saa kuulla mitä hullunkurisempia lauseita.” Aluksi voidaan leikkiä siten, että mietitään itse mielessä jokin työ valmiiksi, sitten kuiskataan jokin työkalu vieruskaverille. Näin jokainen ”tekee” omaa työtään sillä työkalulla, minkä vieruskaveri kuiskaa. Kun tämä sujuu, voidaan leikkiä kuten Aulio ohjeistaa. Voidaan miettiä sadonkorjuuseen tai esikoulun käymiseen liittyviä töitä ja työvälineitä tai laajemmin mitä tahansa tiedettyjä töitä ja välineitä. Esimerkkejä: Nostan perunoita vihkolla. Teen läksyjä sahalla. Ajan bussia kynällä.

Opettaja kertoo: Koska kekrinä juhlittiin satokauden ja siihen liittyvien töiden päättymistä, se on ollut ennen vuoden tärkein juhla. Silloin juhlittiin sitä ruokaa, mikä oli saatu talteen. Kun satovuosi päättyi sadonkorjuuseen, juhlittiin myös vanhan vuoden päättymistä ja uuden alkamista. Kekri oli siis ennen vanhaan myös uudenvuoden juhla. Oli tärkeää viettää kekriä oikealla tavalla, eli samalla tavalla kuin aina ennenkin. Näin varmistettiin se, että tuleva satovuosi olisi onnistunut. Kekrinä syötiin paljon lihaa, jotta karja kasvaisi seuraavana vuonna, ja juotiin paljon olutta, jotta ohra kasvaisi hyvin. Ylipäätään koko talon väen oli syötävä paljon ja useamman kerran kekripäivän aikana, jotta seuraavan vuoden sato olisi runsas. Seuraavaa vuotta koetettiin myös kekrinä ennustaa esimerkiksi valamalla tinaa.

Keskustellaan: Miten me voisimme yhdessä juhlia kekriä? Keitä me kutsuisimme, mitä tarjottaisiin, mitä leikkejä leikittäisiin, mitä muuta ohjelmaa olisi? Suomessa kasvukausi on yhä sama, edelleen satokauden antimet ovat parhaimmillaan syksyllä. Pimenevässä syksyssä voisi hyvinkin olla paikka yhteiselle juhlalle. Jos juhlasuunnitelma päätetään toteuttaa, kannattaa katsoa myös osiota kekrikemut.

Kekrin ylisukupolvinen yhteisöllisyys

Keskustellaan: Istutaan ringissä, ja laitetaan esimerkiksi omena tai jokin vastaava kiertämään. Se kenellä on omena kädessä, saa puhua ja muut kuuntelevat. Jokainen vastaa vuorollaan kysymykseen: Minkä taidon olen oppinut isovanhemmiltani (tai mahdollisesti joltain muulta vanhalta ihmiseltä)? Esimerkiksi kengännauhan sitomisen, jonkin kotiaskareen tai pyörällä ajamisen tms.? Lopuksi opettaja ottaa esineen itselleen ja vastaa samaan kysymykseen.

Opettaja kertoo: On aina ollut tärkeää, että lapset oppivat taitoja vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan ja muilta vanhemmilta ihmisiltä. Esimerkiksi maatilan hoito vaatii töitä ympäri vuoden. Pellon tai metsän viljely vaatii kärsivällisyyttä, esimerkiksi puiden kasvaminen isoiksi kestää monta vuotta. Maatilan hoito siirtyy vanhemmilta lapsille, sukupolvelta toiselle. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä, vanhemmat ja isovanhemmat opettavat nuorempia, jotta nämä aikanaan pystyvät hoitamaan tilaa itse. Ennen vanhaan ei ollut suuria kaupunkeja, ja melkein kaikki elivät maatiloilla. Ennen ajateltiin, että viljeltävä maa ja kotitila, jolla asuttiin, kuuluivat siellä aiemmin eläneille sukulaisille. Kekrin aikaan uskottiin näiden kuolleitten sukulaisten vierailevan katsomassa, onko paikat pidetty kunnossa. Uskottiin, että jos he olisivat tyytyväisiä, he suojelisivat tilaa ja siellä asuvia ihmisiä. Kekri-iltana kuolleita sukulaisia varten lämmitettiin sauna ja heillekin katettiin ruokaa pöytään, jotta he olisivat tyytyväisiä ja suojelisivat tilaa ja sen asukkaita tulevana vuonna.

Keskustellaan: Miten tänä päivänä muistellaan kuolleita sukulaisia? Esimerkiksi viemällä pyhäinpäivänä ja jouluna haudoille kynttilöitä, pitämällä kuolleen sukulaisen kuvaa seinällä.

Opettaja näyttää kuvaa kekripukista ja kekrittäristä.

Keskustellaan kuvista: Miltä hahmot näyttävät? Mitä heillä on päällään? Perinteisesti kekripukilla oli kasvoillaan tuohinaamari, päällään nurinpäin käännetty turkki, johon oli saatettu ripustaa kaikenlaisia kapistuksia sekä sarvet ja nokka esimerkiksi kauhoista, lusikoista tai keritsimistä (kuten kuvassa). Kekrittärillä oli päästä varpaisiin valkeat vaatteet, saattoipa kasvotkin olla peitetyt valkella harsolla tai paperilla.

Opettaja kertoo: Koska ennen uskottiin, että kekrinä kuolleet olivat liikkeellä elävien joukossa, ihmiset halusivat ulkona liikuskellessaan mielellään naamioitua. Siksi nuoret usein pukeutuivat kekripukiksi ja kekrittäriksi. Talosta taloon kiertävät kekripukki ja kekrittäret vaativat ruokaa ja juomaa. Heille oli annettava herkkuja, tai talolle koituisi huonoa onnea. Kekripukki ja kekrittäret saattoivat myös uhata kepposilla, kuten talon uunin kaatamisella, jos heille ei meinattu tarjota ruokaa ja juomaa. Kekripukki usein kyseli talon väeltä, onko sadonkorjuuseen liittyvät työt jo tehty. Miksi kekripukki sellaisia kyseli? Hän halusi varmistaa, että talossa oli tehty kaikki työt niin, että voitiin juhlia hyvällä mielellä ja seuraavasta vuodesta selvittäisiin. Samalla kekripukki tahtoi tarkastaa, että talon väki on viettänyt kekriä samalla tavalla kuin heille oli opetettu, eli samalla tavalla kuin heidän vanhempansa, isovanhempansa ja näiden vanhemmat olivat kekriä viettäneet.

Askarrellaan, leikitään ja juhlitaan

Kekripukkinaamarit ja kekripukkihippa

Opettaja tulostaa valmiiksi pohjat naamareille (ks. alla). Pohjat leikataan ja liimataan kartongille tarvittaessa, lisäksi tarvitaan narua naamareitten kiinnittämiseen. Kukin saa värittää ja koristella naamarinsa haluamallaan tavalla ja itselleen tärkeillä asioilla. Naamaripohjan voi leikata esimerkiksi ilman siinä olevia sarvia, ja askarrella omanlaisensa sarvet erikseen liimattavaksi naamariin. Mitä minun kekripukillani olisi sarvinaan, vaikkapa kännykät? Samalla idealla naamariin voi askarrella erikseen liimattavaksi vaikka parran tai korvat. Naamaripohjan leikkaamisessa ja narun kiinnittämisessä autetaan tarvittaessa. Kun naamarit ovat valmiit, esitellään yksitellen oma naamari toisille. Sitä varten jokainen pohtii, mitä minun kekripukkini kysyisi kohtaamiltaan ihmisiltä, minkä ”oikein tekemistä” hän pitäisi tärkeänä? Esimerkiksi: Mitä kekripukki kysyisi meillä täällä päiväkodissa? Mitä sääntöjä meillä on? Kysyisikö pukki ehkä, että oletteko pesseet kätenne ennen ruokailua? Tms. Kun naamarit on esitelty, voidaan haluttaessa alkaa naamarit päässä kekripukkihippaa. Hippa-kekripukki jahtaa toisia saadakseen heidät omaan kekrikulkueeseensa. Kun joku jää kiinni, hän joutuu liittymään hippakekripukin kulkueeseen, eli ottamaan hippaa kiinni vyötäisiltä. Hipat ottavat näin muita kiinni letkassa. Lopulta jäljellä on vain kokonainen kekrikulkue eli pitkä letka kekripukkeja.

Vinkki: Jos päiväkodissa vietetään kekrikemuja, voidaan omat kekripukkinaamarit siellä esitellä juhlavieraille kekrikulkueen muodossa.

Kekrikakku

Opettaja leikkaa kakkupalan muotoisia, keskenään samankokoisia paloja kartongista, alla on ladattavissa erikokoisia kakkupalasabluunoita riippuen osanottajien määrästä. Lisäksi tarvitaan narua kiinnittämiseen. Jokainen saa värittää ja koristella oman kakkupalansa sadon antimien suosikeillaan kuten erilaisilla hedelmillä, myös karkeilla jne. Näitä voi myös askarrella erikseen ja liimata kakkupalaansa. Valmiit kakkupalat kiinnitetään narun avulla pään päälle siten, että kakkupalan kärki osoittaa eteenpäin eli lippalakin tyylisesti. Asetutaan piiriin istumaan kakkupalat päässä, kumarretaan tarvittaessa hieman eteenpäin, jotta saadaan muodostettua paloista kokonainen kekrikakku. Tässä harjoituksessa korostuu yhdessä tekeminen, kaikkien samanarvoisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen. Opettaja voi havainnollistaa tätä huomauttamalla, että kakkumme ei olisi ehjä, jos yksi meistä puuttuisi. Kaikkia tarvitaan yhteisen juhlan viettoon. Jokaisen omaa, yksilöllistä kakunpalaa tarvitaan, jotta saamme tällaisen kokonaisen, hienon kekrikakun juhlaa varten.

Vinkki: Jos päiväkodissa vietetään kekrikemuja, voidaan kekrikakku esitellä siellä juhlavieraille siten, että vieraat pyydetään rinkiin, jonka keskellä lapset muodostavat kekrikakun.

Linkit kuvien ja askartelusabluunoiden tulostamista varten:

Sadonkorjuukori
Kekripukki ja kekrittäret
Kekripukkinaamari
Kakkupalat